Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Uutiset OSKU ry: Amikset haluavat vaikuttaa kuntavaaleissa
Sivun toiminnot

OSKU ry: Amikset haluavat vaikuttaa kuntavaaleissa

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry kannattaa äänioikeuden laskemista 16-vuoteen seuraavissa kuntavaaleissa. OSKU ry näkee nuorten laiskan äänestysinnon johtuvan erityisesti siitä, että heille ei ole tarjottu riittävän aikaisin mahdollisuutta aitoon vaikuttamiseen. Yli puolet ammatillisista opiskelijoista käy ansiotyössä opiskeluaikana ja maksaa veroja kuntiin. OSKU ry:n mielestä onkin käsittämätöntä, etteivät nuo 16–17-vuotiaat nuoret pääse vaikuttamaan siihen, minne nämä verovarat käytetään. – Kun nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa, he myös käyttävät sitä. Ammatillisissa oppilaitoksissa on erittäin fiksuja opiskelijoita, joilla on hyviä ja perusteltuja mielipiteitä. En näe mitään syytä, mikseivät he voisi äänestää vaaleissa, kiteyttää OSKU ry:n puheenjohtaja Sami Hänninen.

On tärkeää, että nuoret saavat ensimmäisen äänestämisen kokemuksen omassa kunnassa ja vaaleissa, joissa he pääsevät vaikuttamaan heille läheisiin asioihin. Kunnissa tehdään myös suurin osa niistä päätöksistä, jotka vaikuttavat ammatillisten opiskelijoiden unelmien toteutumiseen. OSKU ry:n teettämän AMIS-tutkimuksen mukaan puolet toisen asteen ammatillisista opiskelijoista haaveilevat omasta yrityksestä. – Työelämän ulkopuolella haaveillaan omakotitalosta ja parista lapsesta, eli perinteisestä suomalaisesta unelmasta, puheenjohtaja Hänninen toteaa.

OSKU ry vaatiikin nyt eduskunnalta nopeita toimia äänestysikärjan laskemiseksi. Jotta nuoret pääsevät vaikuttamaan aidosti omiin asioihinsa ja tulevaisuuteensa vuoden 2012 vaaleissa, tulee jo nyt istuvan eduskunnan osoittaa edistyksellisyyttä ja tehtävä päätös, joka saattaa nuorten mahdollisuudet 2010-luvun tasolle. – Olisi hienoa nähdä, että päättäjiltä löytyy rohkeutta antaa nuorille mahdollisuus vaikuttaa, tuumii puheenjohtaja Hänninen.

OSKU ry:n mielestä on turhaa sanoa, etteivät nuoret tiedä tai osaa kantaa vaikuttamisen vastuuta, jos heille ei anneta mahdollisuutta oppia. – Juhlapuheista on aika siirtyä tekoihin ja tässä erinomainen esimerkki siitä, miten nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia voidaan kerralla parantaa huimasti, puheenjohtaja Hänninen tiivistää.

Lisätietoja:

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n puheenjohtaja
Sami Hänninen
sami.hanninen@osku.info
050 406 3543

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry:n pääsihteeri
Urpo Uusitalo
urpo.uusitalo@osku.info
0400 134 828

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Oppilaskunta
Oppilaskunnan tärkein tehtävä on:





Äänestykset
Facebook