Nuorten osallisuus tavoitteena kirkolliskokousvaaleissa
Nyt etsitään nuoria ehdokkaiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousvaaleihin. Vaalit pidetään helmikuussa 2012, jolloin valitaan yhdeksästä hiippakunnasta 109 jäsentä kirkon ylimpään päättävään elimeen - kirkon parlamenttiin.
Kirkolliskokousvaalin nuorisokampanjoinnin päävastuuta kantavat kirkollisen nuorisotyön järjestöt, erityisesti Nuorten Keskus ry:n NAVI-ryhmä. Myös poliittisilla nuorisojärjestöillä on oma roolinsa, koska suurimmalla osalla kirkolliskokousvaalin ehdokaslistojen valitsijayhdistyksistä on puoluepoliittinen tausta.
Haasteena on tosiasia, että kirkon parlamentissa ei ole nuoria!
Kirkolliskokousvaalikampanjan tavoitteena on nuorten aikuisten päätöksentekoon osallistuminen ja edustuksellisen demokratian kehittäminen kirkossa. Tällä hetkellä kirkolliskokouksessa ei ole ensimmäistäkään alle 30-vuotiasta edustajaa vaikka jokaisen ikäryhmän äänen olisi kuuluttava sekä rakenteellisella tasolla että ruohonjuuritoiminnassa. Siellä, missä tehdään nuoria aikuisia koskevia päätöksiä, tulisi myös kuulua heidän oma äänensä.
Tavoite edellyttää nuoria kirkolliskokousehdokkaita - on muutoksen aika!
NAVI haastaa kaikkia aktiivisuuteen nuorten ehdokkaiden metsästyksessä. Kirkolliskokousvaalien ehdokasasettelu päättyy joulukuun 15. päivänä. Monet valitsijayhdistykset saattavat jättää ehdokaslistansa jo ennen tätä takarajaa, joten toiminnan aika on nyt.
Tehdäkseen tunnetuksi nuoria ehdokkaita NAVI kokoaa alle 30-vuotiaat ehdokkaat hiippakunnittain nettisivuilleen. Nettiesittelyyn on tarkoitus liittää nimi, kuva ja pieni esittely. Tämän lisäksi NAVI lähestyy nuoria luottamushenkilöitä hiippakuntakohtaisella kirjeellä, jossa mainostetaan nuoria ehdokkaita.
Lisätiedot:
NAVI-sihteeri Anssi Almgren
navi(at)nuortenkeskus.fi
0400 852135