Nuori Kulttuuri on kulttuurisen nuorisotyön lippulaiva!
Opetus- ja kulttuuriministeriö on 10.8.2010 päätöksessään todennut Nuori Kulttuuri – toiminnan kiinteäksi osaksi nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskushankerakennetta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Nuoren Kulttuurin toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurisen nuorisotyön lippulaivana on hyväksytty seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Samaan päätöksen liittyy vuonna 2009 luotu Nuori Kulttuuri – strategia 2010–2020, joka periaatteiltaan hyväksyttiin jo keväällä ministeriössä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on katsonut tarkoituksenmukaiseksi täsmentää periaatepäätöksellä nuorisotyön palvelurakenteen toimijat, joita ministeriö tukee säännöllisesti vuosittaisilla toiminta-avustuksilla. Palvelurakenteeseen kuuluva toimija kehittää toimialallaan nuorisotyötä. Tähän rakenteeseen hyväksytyn toimijan kehittämistyön tulee olla valtakunnallista ja sillä on oltava tarvittava osaaminen ja resurssit toimialan kehittämiseen.
Periaatepäätöksen myötä kaikkien päätökseen otettujen palvelurakenteiden osalta siirrytään tuloskeskustelukäytäntöön, jossa palvelurakennetoimijan kanssa sovitaan vuosittain toiminta-avustukseen liittyvistä ministeriön asettamista palvelutehtävistä. Avustuspäätöksissä otetaan huomioon myös se, että palvelurakennetoimijalla voi olla myös etu-, kanasalaisjärjestö- tai muuta toimintaa, jonka suhteen järjestö on itsenäinen ja autonominen.
Muita päätökseen liittyviä tahoja olivat mm. Avartti-toimisto, Lasten ja Nuorten taidekeskuksen säätiö, Nuorisotutkimusverkosto ja Sorin Sirkus ry.
Lisätietoja Nuoren Kulttuurin osalta asiasta saa: