Koulujen ilmastohuippukokous – roolipeli
Maailman johtajat kokoontuvat joulukuussa 2011 Etelä-Afrikassa järjestettävään YK:n ilmastokokoukseen löytääkseen ratkaisun ilmastonmuutoksen asettamiin haasteisiin. Pohjoismaiden ministerineuvosto tukee "Koulujen ilmastohuippukokous" -hanketta, jossa oppilaat esittävät Durbanin vuoden 2011 ilmastokokouksen delegaatteja.
"Koulujen ilmastohuippukokous" -hanke on yhdeksäsluokkalaisille ja lukiolaisille tarkoitettu roolipeli, jonka ovat kehittäneet ruotsalainen Lundin yliopiston Nationellt Resurscentrum för Fysik, tanskalainen UNI•C ja norjalainen Teknologirådet. Oppilaiden on tarkoitus esittää ilmastokokouksen delegaatteja, kun taas opettaja toimii pääsihteerinä.
Tehtäväaineisto on käännetty suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi, islanniksi ja englanniksi. Niin sanottuja "kahdenvälisiä neuvotteluja" voi käydä myös Internetin välityksellä esimerkiksi toisen pohjoismaalaisen luokan kanssa. Kaikki luokat, jotka rekisteröivät ratkaisunsa ja suosituksensa viimeistään 20. marraskuuta 2011, voivat voittaa 5 000 Tanskan kruunua luokan kassaan. Palkintoja arvotaan kaksi.
Pohjoismaiden ministerineuvoston koulutus- ja tutkimusministerineuvosto tukee "Koulujen ilmastohuippukokous" -hanketta osana tämänvuotista kestävän kehityksen panostustaan. Pelin tarkoituksena on myös edistää pohjoismaista yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta sekä skandinaavisten kielten ymmärtämistä.
Tehtäväaineisto löytyy täältä.
Yhteydenotot
Sara Djupsund
Puhelin +45 33 96 04 60
Sähköposti sadj@norden.org
Anders Raun, UNI•C, Kööpenhamina, puh. +45 3587 8545, s-posti anders.raun@uni-c.dk