Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Uutiset Kilpailu nuorille yrittäjille!
Sivun toiminnot

Kilpailu nuorille yrittäjille!

Kenellä koko maan kovimmat karaatit? Timangi 2010 –kilpailu järjestetään ensimmäisen kerran tänä vuonna. Kilpailussa palkitaan nuoria yrittäjiä ja yrittäjätiimejä, jotka innovatiivisella ja rohkealla toiminnallaan ovat nostaneet yrityksensä kasvuun.

Kilpailuun voivat osallistua 18–32 –vuotiaat nuoret yrittäjät, yksin tai ryhmässä. Osallistujan on tullut toimia yrittäjänä vähintään kahden vuoden ajan 29.10.2010 mennessä. Tiimiyrittäjiksi kilpailussa katsotaan henkilöt, jotka harjoittavat yritystoimintaa yhdessä omistamassaan yrityksessä.

Arvioinnissa kiinnitetään erityishuomiota siihen, että yritys on pystynyt toimintansa aikana työllistämään myös muita nuoria ja luonut siten uusia työpaikkoja.

Anna timanttisi loistaa koko kansalle. Pääpalkintona on 50 000 euroa. Myös kaksi muuta finalistia saavat 25 000 euroa kumpikin.

Hyvin hiottu timanttisi tuottaa rahan lisäksi myös kunniaa ja mainetta - ja uusia mahdollisuuksia. Parhaat palkitaan valtakunnallisessa juhlatilaisuudessa 8.12.2010 , jossa voittajat pääsevät julkisuuden valokeilaan. Ilmoita yrityksesi mukaan Timangi 2010 -kisaan 29.10.2010 mennessä. Avaa heti ilmoittautumislomake ja lue kilpailun säännöt!

Vain osallistumalla voit voittaa!
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Kenestä presidentti 2012-2018
Toisen kierroksen ääneni saa:



Äänestykset
Facebook