Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Uutiset Ilmoittaudu Nuva ry:n Aktiivipäiville!
Sivun toiminnot

Ilmoittaudu Nuva ry:n Aktiivipäiville!

Aktiivipäivät järjestetään tänä vuonna Väli-Suomen piirissä, Jyväskylässä 12.-14.3.2010. Myös tällä kertaa Aktiivipäivillä järjestetään koulutusta uusille ja kokeneille nuorisovaltuutetuille sekä nuorisovaltuutettujen kanssa työskenteleville aikuisille. Nuorten ohjelmasta vastaa Nuva ry. ja aikuisten ohjelmasta Allianssi yhdessä Valtikka.fi:n kanssa.
 
Aktiivipäivillä käsitellään nuorisovaltuustotyöskentelyyn keskeisesti liittyviä teemoja, kuten nuorisolakia, kirjoitus- ja esiintymistaitoja, piirijärjestöjä sekä kokoustekniikkaa. Kouluttajat ovat tänäkin vuonna oman alansa eksperttejä ja ohjelma on uudistunut edellisistä vuosista. Kannattaa siis tulla mukaan!
 
Viikonloppu alkaa perjantaina klo 16.30 ja päättyy sunnuntaina noin klo 14. Osallistumismaksu on Nuva ry:n vuoden 2010 jäsenmaksun maksaneille jäsenille 60 euroa ja ei-jäsenille 80 euroa. Osallistumismaksuun kuuluu koulutuksen lisäksi majoitus ja ruokailut sekä Jyväskylän nuorisovaltuuston järjestämä iltaohjelma. Kuten muutkin tapahtumamme, myös Aktiivipäivät on päihteetön tapahtuma.
 
Ilmoittautuminen tapahtumaan on jo alkanut ja jatkuu tämän viikon keskiviikkoon, 24. helmikuuta saakka. Olethan siis jo ilmoittautunut? Aktiivipäiville ilmoittaudutaan sähköisesti osoitteeseen toimisto@nuva.fi. Mikäli samasta kunnasta osallistuu useampi henkilö, toivotaan, että ilmoittautumiset hoitaa kootusti yksi henkilö.
 
Ilmoita seuraavat tiedot:
 
1 Nimi ja paikkakunta
2 Oletko Nuva ry:n jäsen
3 Sähköpostiosoite
4 Mahdolliset erikoisruokavaliot ja allergiat
5 Miten haluat majoittua
6 Laskutusosoite
 
Ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 24.2., jonka jälkeen ilmoittautumiset muuttuvat sitoviksi ja jokaiselta ilmoittautuneelta laskutetaan osallistumismaksu, vaikkei hän osallistuisi tapahtumaan.
 
Lisätietoja Aktiivipäivistä:
Paula Pöllänen
Järjestösihteeri
041 4367 287
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Oppilaskunta
Oppilaskunnan tärkein tehtävä on:





Äänestykset
Facebook