Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Uutiset European Young Journalist Award 2010
Tehdyt toimenpiteet

European Young Journalist Award 2010

eu_lippu.jpg
Euroopan komission laajentumisasioiden pääosasto järjestää jo kolmantena peräkkäisenä vuotena nuorille journalisteille tarkoitetun kilpailun (EYJA 2010). Kilpailuartikkeleiden tulee käsitellä EU:n laajentumista.
 
EYJA 2010 haastaa 17?35-vuotiaat toimittajat avartamaan näkökulmaansa Euroopan unionin laajentumiseen liittyvissä asioissa luovalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. Osallistumisaika kilpailuun päättyy 28. helmikuuta 2010. Kilpailuun voi osallistua lehdissä, sähköisessä mediassa tai radiossa 1.10.2007?28.2.2010 välisenä aikana julkaistuilla jutuilla ja ohjelmilla. Tekijän tulee olla jonkin EU-maan, EU:n ehdokasmaan, mahdollisen ehdokasmaan tai Islannin kansalainen.
 
Jokaisen osallistujamaan tuomaristot valitsevat kilpailun 36 kansallista voittajaa. Lisäksi kansainvälinen tuomaristo valitsee voittajien joukosta kolme erikoispalkinnon saajaa seuraavin
kriteerein: omaperäisin artikkeli, parhaiten tehty journalistinen taustatyö ja journalistisesti paras tyyli. Erikoispalkintojen voittajat saavat palkinnoksi tutustumismatkan valitsemaansa eurooppalaiseen pääkaupunkiin.
 
Laajentumisasioiden pääosaston komissaari Olli Rehn totesi kolmannen EYJA-kilpailun avaussanoissaan, että kisan myötä on tarkoitus antaa tunnustusta korkeatasoiselle journalismille. Lisäksi kilpailu antaa Euroopan komissiolle tilaisuuden vaihtaa ajatuksia EU:n laajentumisprosessin ydinkysymyksistä nuorten eurooppalaisten toimittajakykyjen kanssa.
 
Kaikki EYJA 2010:en kansalliset voittajat palkitaan kulttuuri- ja historiapainotteisella matkalla Istanbuliin toukokuussa 2010. 
Istanbul, joka on yksi Euroopan vuoden 2010 kulttuuripääkaupungeista, tarjoaa voittajille ihanteelliset puitteet näköalojen avartamiseen kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen myötä. Matkan päätteeksi järjestetään konferenssi, jossa osanottajilla on mahdollisuus keskustella eurooppalaista kulttuuria, identiteettiä ja EU:n laajentumista koskevista asioista johtavien kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa.
 
Lisätietoja kilpailusta ja osallistumisohjeet löydät täältä.
Valtikan kalenteri
« syyskuu 2010 »
ma ti ke to pe la su
35123 4 5
366789101112
37131415 16171819
3820212223242526
3927282930
Jätä ilmoitus kalenteriin
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Äänestysikäraja keskustelussa
Pitäisikö 16-vuotiaiden saada äänestää?





Äänestykset