Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Opettajaosio Valtikka opetuksessa
Tehdyt toimenpiteet

Valtikka opetuksessa

Valtikka.fi sivuston osiota voi käyttää kouluissa hyödyksi monin tavoin:

Uutisiin kootaan nuorten elämään liittyviä ajankohtaisia uutisia. Tietoja voi käyttää taustatietoina ja apuna erilaisten kirjallisten töiden tekemisessä.

Vaikuttaminen ja päätöksenteko -osio tarjoaa tietoa kunnallisen, kansallisen ja EU-tason päätöksenteon lisäksi kouluissa vaikuttamisesta. Päätöksentekoon liittyviä asioita käsitellään konkreettisten tapausten kautta. Osion sisällöstä on hyötyä esim. historian ja yhteiskuntaopin tunneille. Oppilaille linkki on hyödyksi myös esitelmien tekemisessä.

Järjestömaailma-osio on jaoteltu aihealueisiin, joiden alta saa tietoa ko. aloilla toimivista nuorisojärjestöistä sekä aihealueeseen liittyvistä kampanjoista, tietosivuista ja materiaaleista. Aihealueita ovat mm. politiikka, ympäristö, kansainvälisyys, ihmisoikeudet sekä työhön, opiskeluun ja asumiseen liittyvät asiat. Myös tämä osio on hyödyllinen taustatietojen etsimisessä sekä erilaisten kirjallisten töiden tekemisessä.
Tutustuttaessa kansalaisjärjestötoimintaan tästä osiosta on saa paljon hyödyllistä tietoa.

Teema-osio on Valtikan uusi osio. Siinä seurataan jotain ajankohtaista aihetta parin kuukauden ajan. Aihetta käsitellään eri näkökulmista ja yritetään päästä pintaa syvemmälle ja annetaan myös konkreettisia vinkkejä asian käsittelemiseen kouluissa.

Sanasto on apuna, kun törmäätte johonkin vaikeaselkoiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvään sanaan.

Toiminta-osiossa on järjestöesittelyjä ja tapauskuvauksia erilaista projekteista ja tapahtumista, joita nuoret ovat toteuttaneet kouluissa, järjestöissä, osallisuusryhmissä tai itsenäisesti. Osio antaa tietoa sekä konkreettisia esimerkkejä ja vinkkejä, millaisia yhteiskunnalliseen vaikuttamisen liittyviä projekteja ja tapahtumia nuoret voivat toteuttaa. Esimerkiksi oppilaskunnat saavat ideoita toimintaansa tästä osiosta. Valtikassa julkaistaan tietoa toteuttamastanne tapahtumasta, kunhan lähetätte siitä tietoa Valtikka-toimitukselle.

Mielipidepalsta on avoin foorumi kirjoituksille, joissa ruoditaan yhteiskunnan ilmiöitä ja yhteiskunnassa elämistä ja olemista. Esimerkiksi äidinkielen tunnilla kirjoitettu kirjoitus voidaan julkaista tällä palstalla.

Keskustelufoorumissa voi osallistua ajankohtaiseen keskusteluun joko itsenäisesti tai haastaa esim. naapurikoulu keskusteluun ja mielipiteen vaihtoon kiinnostavan aiheen ympäriltä.

Chat-keskusteluja järjestetään parin kuukauden välein. Kouluissa voidaan ottaa niihin osaa. Koulut voivat myös ehdottaa keskustelunaiheita ja chat-vieraita. Lisäksi koulut voivat käyttää Valtikka.netiä myös esim. omiin alueellisiin chat-keskusteluihin. Tällöin ottakaa yhteyttä sini.korpinen@alli.fi.


Valtikka-kuukausikirje
Halukkaille opettajille lähetetään noin kerran kuukaudessa sähköpostitse Valtikka-infokirje, jossa on tietoja Valtikka.fin ajankohtaisista asioista sekä Allianssin ja muiden järjestöjen hankkeista ja materiaaleista, joissa käsitellään yhteiskunnallista vaikuttamista. Uutiskirjeen voit kätevästi tilata Valtikan etusivulta olevasta linkistä.

Valtikka.fi on myös kanava, jossa koulut voivat julkaista omien yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyvien projektiensa tuloksia ja kokemuksia. Tällöin koulut ovat mukana Valtikan sisällön tuottamisessa ja kehittämisessä Valtikka-yhteistyökouluna. Tämä antaa mahdollisuuden myös oman koulun näkyvyyden lisäämiseen Valtikassa.

Jos haluat saada Valtikka-infokirjeen tai sinulla on kysymyksiä, kommentteja, ideoita tai materiaalia Valtikan sisällöksi, niin ota yhteyttä suunnittelusihteeri Sini Korpiseen sini.korpinen@alli.fi 020 7552621.

Valtikan kalenteri
« syyskuu 2010 »
ma ti ke to pe la su
35123 4 5
366789101112
37131415 16171819
3820212223242526
3927282930
Jätä ilmoitus kalenteriin
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Äänestysikäraja keskustelussa
Pitäisikö 16-vuotiaiden saada äänestää?





Äänestykset