Hyvä käytäntö: Turun "Opiskelupaikkojen jälkihakukäytäntö"
MITÄ? Opiskelupaikatta jääneille nuorille etsitään Ohjaamon jälkihaun kautta opiskelupaikkaa. Pääasiassa Ohjaamossa käyvät jälkihakua tekemässä peruskoulun suorittaneet 16-17-vuotiaat nuoret. Ohjaamon työntekijät käyvät peruskoulujen yhdeksäsluokkalaisille keväisin kertomassa Ohjaamon tarjoamasta jälkihakupalvelusta.
MISSÄ? Ohjaamo toimii Varsinais-Suomessa Turussa. Ohjaamo sijaitsee nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa, osoitteessa Aurakatu 16.
MILLOIN? Jälkihaku on alkanut syksyllä 2004. Ohjaamon toiminta, myös jälkihaku, jatkuu vuonna 2008 nuorisoasiainkeskuksen omana toimintana.
MIKSI? Turussa ei ollut opiskelupaikkojen jälkihakukäytäntöä vielä olemassa, joten sellaiselle toiminnalle oli tarvetta. Jälkihakuja kävi tekemässä vuonna 2005 yhteensä 60 nuorta, joista 38 sai opiskelupaikan. Vuonna 2006 jälkihaun teki 54 nuorta, joista 48 sai opiskelupaikan.
KENELTÄ LISÄTIETOJA? Lisätietoja nuorisoasiainkeskuksesta Ulla Jokiselta p. 050 501 4488, 02- 3623 188 tai sähköpostina ulla.jokinen@turku.fi. Tietoja löytyy myös Vimman ja Turun kaupungin nettisivuilta.
KUVAUS ”Opiskelupaikkojen jälkihakukäytännön” KEHITTÄMISPROSESSISTA JA SAAVUTUKSISTA
Turussa toisen asteen opiskelupaikkojen jälkihaku on saattanut jäädä kokonaan nuoren itsensä hoidettavaksi. Usein nuori ei tiedä mitä tulee tehdä, kun opiskelupaikka jää saamatta. Yläkoulujen oppilaanohjaajat tukevat ja auttavat nuoria kesän aikana, mutta kaikki nuoret eivät osaa käyttää tarjottua apua hyväkseen tai ovat tällaisen tuen tavoittamattomissa. Jälkihaku saattaa esittäytyä nuorelle kaaosmaisena ja nuoren on vaikea itse tarttua toimeen.
Nuorisotoimen Ohjaamo on jo kolmena kesänä toiminut tukikohtana toisen asteen opiskelupaikkojen jälkihaussa. Jälkihaussa Ohjaamoon toimintaan kuuluu opiskelupaikkojen etsiminen koulutusnetin ja suorien yhteydenottojen kautta. Kaikki vapaat opiskelupaikat eivät ole näkyvissä, vaan niiden löytämiseen tarvitaan perusteellisia tiedusteluja ja useita yhteydenottoja alueen oppilaitoksiin. Myös jälkihakuhakukäytännöt vaihtelevat oppilaitoksesta toiseen: joihinkin oppilaitoksiin lähetetään vapaa hakemus, toisiin mahdollisesti uudelleen täytetty yhteishaun lomake tai oppilaitoksen oma hakulomake. Jälkihakukäytäntöön kuuluu kaikkien vapaiden opiskelupaikkojen etsiminen, nuoren ohjaaminen opiskelupaikan hakemisessa, tukeminen ja auttaminen vapaan hakemuksen tai hakulomakkeen täytössä, haastattelun järjestämisessä sekä siihen valmistautumisessa, mahdollinen tutustuminen oppilaitokseen nuoren kanssa sekä tuki opiskelujen alussa. Ohjaamosta varmistetaan, että nuoren opiskelut pääsevät kunnolla käyntiin. Mikäli nuori ei löydä kesän jälkihaussa opiskelupaikkaa, nuoren kanssa mietitään jatkotoimenpiteitä, jotta opiskelupaikka mahdollisimman pian aukeaisi. Jälkihakuja oli Ohjaamossa tekemässä 60 nuorta vuonna 2005 ja heistä opiskelupaikan sai 38 nuorta. Vuonna 2006 jälkihaun teki 54 nuorta, joista 48 sai opiskelupaikan.
Tutustu myös oheiseen diaesitykseen.
Seuraava hyvä käytäntö: Vammalan ja lähiseudun nivelvaiheprosessimalli >>>
<<< Edellinen hyvä käytäntö: Turun ohjaamo