Käytäntöpakki
Nuorten osallisuushanke on vuosina 2003-2007 pyörinyt valtakunnallinen hanke, jonka aikana pyrittiin luomaan uusia, nuoria hyvin monipuolisesti osallistavia käytäntöjä.
Erityisesti Nuorten osallisuushanke pyrki edistämään nuorten vaikuttamismahdollisuuksia, luomaan uusia toimintamalleja nivelvaiheeseen sekä viemään eteenpäin nuorisoalan kunnallista ja seudullista koordinaatiota.
Toimenpideohjelmaa nuorten osallisuuden edistämiseksi olivat laatimassa työmarkkinajärjestöt, Kuntaliitto, kirkon johto, Sosiaali- ja Terveysministeriön , Työministeriön ja Opetusministeriön ministerit ja virkamiehet, sekä nuorisotutkimuksen ja nuorisojärjestöjen vastuuhenkilöt. Toimenpideohjelman pohjalta käynnistettyä Nuorten Osallisuushanketta koordinoi Opetushallitus.
Osallisuushanke on päättynyt, mutta suuri määrä ideoita, hankkeita ja malleja on jäänyt elämään ja nyt ne kaikki löytyvät Valtikan alta Käytäntöpakista. Käytäntöpakki on Nuorten osallisuushankkeen toimesta pystytetty eräänlainen ideapankki, johon on kootusti kerätty nuoria osallistavia käytäntöjä kaikilta 37 osallisuushankkeen hankepaikkakunnalta. Pakki on jaettu sisällöllisesti neljään lohkoon: Nivelvaihe, koulun kehittäminen, nuorten osallisuus- ja vaikuttamiskanavat, ja koordinointi. Lohkojen alla on hyviä käytäntöjä, jotka on testattu eri puolilla Suomea.
Lohkot:
Nuorten osallisuus- ja vaikuttajakanavat
Jokaisessa lohkossa on useita hyviä esimerkkejä, joihin pääsee Hyvät käytännöt- linkkien kautta.