Vaikuttaminen ja hyvinvointi
Vaikuttaa voi monissa järjestöissä, eivätkä vaikuttamisasioihin keskittyvät järjestöt suinkaan aina ole puoluepoliittisesti sitoutuneita. Useat ovat sitoutumattomia ja niissä voi vaikuttaa monella eri tavalla.
Eurooppanuoret - Eurooppanuoret ry on vuonna 1997 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorten kansalaisjärjestö.
EYP - FINLAND: Euroopan nuorten parlamentti (European Youth Parliament, EYP) on vuonna 1987 perustettu kansainvälinen organisaatio, joka tavoittaa nuoret ympäri Eurooppaa ja kutsuu heitä aktiivisiksi eurooppalaisiksi kansalaisiksi.
Finlands Svenska Marthaförbunds M-klubbar rf - Tavoitteena edistää kaikkien suomalaisten naisten yhteiskunnallista asemaa ja hyvinvointia.
Kansallinen lastenliitto ry - Lastenliiton tarkoituksena on vaikuttaa ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvän elämän edellytysten luomiseksi.
Kerhokeskus - koulutyön tuki ry - edistää lasten ja nuorten hyvinvointia ja kehittymistä.
Kota - lasten ja nuorten hyvinvointi ry - Yleishyödyllinen ja sitoutumaton lasten ja nuorten hyvinvoinnin asiantuntijajärjestö.
Kuuloliitto ry - Kuuloliitto (ent. Kuulonhuoltoliitto) on jäsenyhdistystensä muodostama sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestö, joka harjoittaa myös kuntoutustoimintaa.
Kuurojen liitto ry - Kuurojen Liitto ry on viittomakielisten kuurojen etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö.
Lihastautiliitto ry - Lihastautiliitto ry:n sivuilta löytyy tietoa lihastaudeista ja alueyhdistysten yhteystiedot.
MLL eli Mannerheimin Lastensuojeluliitto - MLL on Suomen suurin lastensuojelujärjestö.Paikallisyhdistykset tarjoavat kaikenikäisille mahdollisuuden osallistua toimintaan yhdessä lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa. MLL järjestää mm. tukioppilastoimintaa.
Non Fighting Generation ry - NFG on vuodesta 1996 toiminut valtakunnallisena nuorisokasvatusjärjestönä, joka tekee nuorten elämäntilanteeseen vaikuttavaa elämäntaidollista kasvatustyötä.
Nuva ry eli Nuorisovaltuustojen Liitto - on tarkoitettu nuorten vaikuttajaryhmissä toimiville tai nuorten vaikuttamisasioista kiinnostuneille nuorille.
Nuorten Areena ry - Nuorten Areena ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka toiminnan pääkohderyhmänä ovat järjestöissä ja yhdistyksissä sekä erilaisissa nuorten vaikuttajaryhmissä toimivat nuoret.
Nuorten Kotkain Keskusliitto ry - Nuoret Kotkat on lasten toiminta- ja etujärjestö.
Nuorten Palvelu ry - Nuorten Palvelu ry on valtakunnallinen ja sitoutumaton nuorisokasvatusjärjestö, jossa nuoret itse ovat vaikuttajina ja suunnittelijoina heitä koskevassa toiminnassa.
Nuorten Ystävät ry - Nuorten Ystävät toimii valtakunnallisena sosiaali- ja terveysalan erityispalvelujen tuottajana, alan erityisosaajana ja asiantuntijana sekä toimintojen kehittäjänä.
Näkövammaisten keskusliitto ry - Näkövammaisten Keskusliitto on Suomen näkövammaisyhdistysten kattojärjestö, joka edistää sokeiden ja heikkonäköisten ihmisten oikeuksien toteutumista, tuottaa erityispalveluja ja toimii näkemisen asiantuntijana Suomessa.
Pieni- ja Isokenkäiset ry - Pieni- ja Isokenkäisten yhdistys PIKRY on perustettu pitämään erikoiskokoja käyttävien puolta sekä välittämään tietoa kuluttajien, viranomaisten, valmistajien ja jälleenmyyjien välillä.
Prometheus-leirin tuki ry - Prometheus-leirit ovat katsomuksiin sitoutumattomia aikuistumisleirejä. Leirejä järjestää Prometheus-leirin tuki ry, joka kulkee myös nimellä Protu.
Romano Misso ry - Romano Misso ry on lastensuojelu- ja sosiaalialan palvelujärjestö, joka toimii kristillisten periaatteiden mukaan romaniväestön hyväksi.
Ryhmätyö ry - Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä yleistä kansanterveyttä edistämällä perhe-, työ-, opiskelu- ja harrastusryhmien toimintaa sekä kehittämällä ihmisten välistä vuorovaikutusta ja itsetuntemusta.
Setlementtinuorten Liitto ry - Setlementtinuorten liitto ry toimii setlementtiliikkeen nuorisotyön keskusjärjestönä Suomessa. Liitto on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisliike, joka tukee ihmisenä ja lähimmäisenä kasvamista sekä elämän eheytymistä.
Sininuorisoliitto ry (Sinuli) - Yhdistys kannustaa ja tukee toiminnallaan lapsia ja nuoria terveeseen kasvuun ja päihteettömään elämäntapaan. Sinuli on Raittiuden Ystävät ry:n nuorisojäjestö.
Suoma Sàmi Nuorat ry - Suomen saamelaisnuoret ry:n tavoitteena on vahvistaa saamelaista kultturia ja identiteettiä nuorten saamelaisten keskuudessa.
Suomen 4H-liitto ry - 4H-järjestö on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö. 4H-nuorisotyö tukee lasten ja nuorten elämänhallinnan tasapainoista kehitystä.
Suomen CP-Liitto ry - Valtakunnallisena vammaisjärjestönä Suomen CP-liitto valvoo CP-vammaisten, MMC-vammaisten ja hydrokefalia-vammaisten ja heidän omaistensa oikeuksien toteutumista.
Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry - SDPL on vasemmistolainen järjestö, jonka tavoitteena on turvata jokaiselle lapselle oikeus tasa-arvoiseen elämään, turvalliseen lapsuuteen, terveelliseen ympäristöön ja hyvään koulutukseen.
Suomen DX-liitto ry - Suomen DX-Liitto ry on DX-kuuntelijoiden valtakunnallinen nuorisotyötä tekevä järjestö Suomessa.
Suomen Kennelliitto - Suomen Kennelliiton jäsenistä noin kymmenesosa eli yli 13 000 on nuorisojäseniä eli alle 18-vuotiaita koiraharrastajia. Vireä nuorisotoiminta onkin osa Kennelliittoa.
Suomen leirikouluyhdistys - Yhdistys pyrkii levittämään leirikouluajatusta Suomessa ja vaikuttamaan leirikoulutoiminnan laajenemiseen.
Suomen Nuorisokeskukset ry - Valtakunnallisten nuorisokeskusten ensisijainen tehtävä on tukea kasvattajien ja kouluttajien työtä sekä palvella kansallista ja kansainvälistä nuorisotoimintaa.
Suomen Nuorisopurjehtijat ry - Suomen Purjelaivasäätiö, Sail Training Association Finland, on yli 30 vuotta sitten perustettu organisaatio, jonka tehtävänä on järjestää sail training -purjehduksia erityisesti nuorisolle. Säätiön toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön.
Suomen NuorisoSirkusliitto ry - Liitto järjestää jäsenilleen koulutusta, tapahtumia, leirejä ja kilpailuja. Lisäksi se pyrkii tekemään sirkusharrastusta tunnetuksi, ja parantamaan harrastusmahdollisuuksia ja koulutuksen tasoa Suomessa.
Suomen Nuorisoseurojen Liitto ry - Nuorisoseuratoiminta on puoluepoliittisesti sitoutumatonta kulttuuri- ja nuorisotoimintaa.
Suomen nuorten ja opiskelijoiden YK-liitto - SYKLI on vuonna 1967 perustettu valtakunnallinen kansalaisjärjestö, joka toimii paikallisten YK-nuorisojärjestöjen kattojärjestönä ja yhteistyöfoorumina. Liiton päämäärä on YK:n peruskirjan periaatteiden vahvistaminen ja tunnetuksi tekeminen erityisesti nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa.
Suomen Opinto-ohjaajat SOPO ry - Suomen opinto-ohjaajat ry toimii OAJ:n ohjausalan pedagogisena järjestönä, joka lisää ohjausalan ammattilaisten vaikutusvaltaa. Keskeinen tavoite on vahvistaa ohjauksen asemaa kaikissa oppilaitoksissa.
Suomen Partiolaiset - Partiota harrastetaan paikallisyhdistyksissä eli 850 lippukunnassa ympäri Suomen. Suomessa partiolaisia on 70 000 ja koko maailmassa 38 miljoonaa.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry - SPEK - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö toimii palo- ja pelastusalan sekä väestönsuojelun ja varautumisen asiantuntijana.
Suomen Poikien ja Tyttöjen keskus - PTK on Suomen evankelisluterilaisen kirkon varhaisnuorisotyön (7 - 14-vuotiaat) palvelujärjestö.
Suomen Punainen Risti - Punaisen Ristin perustehtävänä on auttaa ja suojella sotien, selkkausten ja suurten onnettomuuksien uhreja yli kansallisten ja aatteellisten rajojen.
Suomen Radioamatööriliitto ry - Suomen Radioamatööriliitto ry. eli SRAL on Suomen radioamatöörien kansallinen keskusjärjestö.
Suomen Youth For Understanding ry - YFU on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, kaupallista voittoa tavoittelematon kansainvälinen vaihto-oppilas- ja kansainvälisyyskasvatusjärjestö.
Suomi.fi - julkiset palvelut yhdestä osoitteesta.
Taksvärkki ry - Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, jonka edistää kehitysmaiden lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia sekä kannustaa suomalaista nuorisoa maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen.
Valtakunnallinen Työpajayhdistys ry - Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on vuonna 1997 perustettu työpajakentän ja sosiaalisen työllistämisen toimialan kehittämiseen erikoistunut järjestö.
Vesaisten Keskusliitto ry - Vesaisten Keskusliitto on valtakunnallinen lasten ja perheiden järjestö.