”Piirrä minulle oikeus!” — EU:n nuorten julistekilpailu
Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20-vuotisjuhlaa vietettiin 20. marraskuuta. Juhlapäivän kunniaksi komissio käynnisti EU:n laajuisen julistekilpailun, johon voivat osallistua 10—18-vuotiaat nuoret.
Kilpailun tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten tietoa oikeuksistaan, jotta he voisivat puolustaa niitä paremmin. Kilpailutehtävänä on suunnitella juliste, joka kuvaa jotakin yleissopimukseen kirjatuista oikeuksista. Kilpailussa on kaksi sarjaa (10—14- ja 15—18-vuotiaat). Osallistujat työskentelevät vähintään neljän hengen joukkueissa aikuisen valvonnassa. Julisteet on toimitettava kilpailutoimikunnalle 19. maaliskuuta 2010 mennessä.
Kustakin maasta valitaan huhtikuussa 2010 kolme parasta julistetta kummassakin sarjassa. Sen jälkeen maiden voittajista valitaan kummankin sarjan kolme parasta julistetta, ja niiden tekijät kutsutaan palkintojenjakoon Brysseliin 8.—10. toukokuuta 2010.
Parhaat julisteet julkaistaan EU-maissa sijaitsevien komission edustustojen verkkosivuilla ja Europa-palvelimella.
EU:n nuorten julistekilpailu järjestetään nyt neljättä kertaa, ja osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2008 kilpailussa oli mukana 8 000 joukkuetta ja osallistujia yhteensä yli 40 000.