Yliopistojen ylioppilaskunnat
Yliopistolaki 40 § Ylioppilaskunta ja osakunta
Kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Ylioppilaskunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita yliopiston opiskelijoita. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnalla on itsehallinto. Tarkemmat säännökset ja määräykset ylioppilaskunnasta annetaan asetuksella ja ylioppilaskunnan säännöillä. Opiskelijoiden keskuudessa voi toimia osakuntia, joilla on itsehallinto. Osakunnista säädetään tarvittaessa asetuksella
Mikä SYL on?
SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) RY on Suomen suurin opiskelijajärjestö edustaen 140 000 perus- ja jatkotutkinto-opiskelijaa. SYL on rekisteröity yhdistys, jonka jäseninä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat. Ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhteisö, jota säätelee ylioppilaskunta- asetus
SYL:n keskeiset vaikuttamisen alueet ovat koulutuspoliittinen, sosiaalipoliittinen ja kansainvälinen toiminta. SYL hoitaa opiskelijakortti- ja opiskelija-alennusasioita sekä tarjoaa jäsenjärjestöilleen neuvonta- ja tiedotuspalveluita.
SYL valvoo opiskelijan etua valtakunnan tasolla opiskelijaa koskevissa asioissa. SYL:n yhteistyötahoja ovat jäsenjärjestöt, poliittiset ja muut opiskelijajärjestöt, yliopistot ja niiden rehtorit, opetusministeriö, ympäristöministeriö, eduskunta ja erilaiset kansalaisjärjestöt. SYL:n ydinosaamisalueita ovat koulutuspolitiikka, sosiaalipolitiikka ja kansainväliset asiat. Lisäksi SYL:ssä paneudutaan tasa-arvoon, ympäristöön ja kehitysyhteistyöhön.
SYL:ssä päättävät jäsenjärjestöjen valitsemat opiskelijat vuosittaisessa sääntömääräisessä liittokokouksessa marraskuussa. Liittokokous päättää toimintasuunnitelmasta, talousarviosta, hallituksen kokoonpanosta ja muista esille tulevista asioista. Hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan. Hallitus valitsee liiton sihteerit, joiden kausi kestää aina 3 vuotta.