Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Toimintaa Oppilaskunta Ohjaava opettaja
Sivun toiminnot

Ohjaava opettaja

Ohjaavalla opettajalla on merkittävä rooli oppilaskunnan toiminnassa. Opettaja auttaa oppilaskuntaa organisoimaan toimintaansa ja ohjaa sitä tarvittaessa oikeaan suuntaan. Ohjaava opettaja toimii myös esimerkkinä oppilaskunnan hallitukselle.

NUORTEN PÄIVÄ 2009

Jokaisella oppilaskunnalla on hyvä olla ohjaava opettaja. Ohjaavan opettajan tehtävänä on edistää ja valvoa oppilaskuntatoimintaa sekä toimia yhdyssiteenä oppilaskunnan ja opettajakunnan välillä. Tämä voi toteutua esimerkiksi siten, että ohjaava opettaja esittelee oppilaskunnan ehdotuksia opettajainkokoukselle ja vastaavasti tuo oppilaskunnan hallituksen kokouksiin opettajien terveiset.

Ohjaava opettaja on se henkilö, jonka puoleen oppilaskunta voi ensimmäiseksi kääntyä ongelmatilanteissa. Hyvä ohjaava opettaja tuo oppilaskuntatoimintaan jatkuvuutta, sillä toimijoiden nopean vaihtuvuuden takia tiedot, taidot, ideat ja kokemukset eivät aina ehdi siirtyä hallitukselta seuraavalle. Ohjaava opettaja avustaa hallitusta tehtävien hoitamisessa, ja häneltä voi kysyä neuvoa esimerkiksi talouden hoitamisesta, kunnan päätöksentekohierarkiasta, bileiden järjestämisestä tai mistä vaan.

Ohjaava opettaja on tilintarkastajien lisäksi ainoa oppilaskunnan ulkopuolinen jäsen, jolla on automaattinen puhe- ja läsnäolo-oikeus oppilaskunnan yleiskokouksiin ja hallituksen kokouksiin. Äänioikeutta hänellä ei ole. Ohjaava opettaja saa useimmissa kouluissa työstään palkkiota, joten ei pidä epäröidä käyttää hyväksi hänen työpanostaan.

On tärkeää muistaa, että vaikka ohjaava opettaja onkin tarpeen hädän tullen, hän ei ole se, joka pitää oppilaskunnan rattaat pyörimässä ja johtaa oppilaskuntaa. Toiminnan on aina lähdettävä aktiivisista opiskelijoista, sillä muuten koko oppilaskuntoiminnan idea menettää merkityksensä. Hyvä ohjaava opettaja antaa tilaa hallituksen joskus hervottomillekin ideoille ja kykenee näkemään niissä edes pienen ideansiemenen sen sijaan, että tyrmää ne mahdottomina heti kättelyssä.

Aina ei myöskään kannata turvautua ainoastaan ohjaavaan opettajaan. Vaikka hänestä usein onkin korvaamatonta apua, joskus asiat kannattaa hoitaa ilman "välikättä" suoraan esimerkiksi rehtorin kanssa. Monesti välikäden käyttäminen vain mutkistaa ja hankaloittaa asioita, ja toimimalla itse oppilaskunta saa varmasti viestin kulkemaan juuri siinä muodossa kuin on tarkoitus. Toisinaan ohjaava opettaja kannattaa ottaa mukaan rehtorin kansliaan, sillä jos ohjaava opettaja vakuuttaa seisovansa idean takana ja ottavansa vastuun yhdessä hallituksen kanssa, rehtori saattaa antaa suostumuksensa villeiltäkin kuulostaviin tapahtumiin ja tempauksiin.

 

Muun muassa seuraavat tehtävät kuuluvat ohjaavalle opettajalle:
1) Kehitää oppilaskunnan toimintaa.
2) Auttaa toimintasuunnitelman ja -kertomuksen sekä talousarvion valmistelussa.
3) Varmistaa kokousten säännöllisyys.
4) Toimia linkkinä oppilaskunnan ja opettajien välillä.
5) Kannustaa oppilaia osallistumaan.
6) Valvoa, ettei oppilaskunta päätöksillään luokkaa ketään eikä tee laittomia päätöksiä.
7) Valvoa oppilaskunnan rahaliikennettä.


 

 

Materiaalia ohjaavalle opettajalle on toimittanut myös Kerhokeskus. Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu -hanke tuotti opettajan oppaan oppilaskuntatyön tukemiseen. Opas löytyy Opetusministeriön sivulta. Hanke tuotti myös koulun kehittämisen kansion, sekä oppaan oppilaskunnalle.

Takaisin OPPILASKUNTA-pääsivulle

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
Kenestä presidentti 2012-2018
Toisen kierroksen ääneni saa:



Äänestykset
Facebook