Nuorisovaltuusto
Tuntuuko, ettei nuorten ääni kuulu kuntanne päätöksenteossa? Yksi tapa korjata tilanne, on perustaa kuntaan nuorisovaltuusto.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry on Suomen nuorisovaltuustojen ja vastaavien (nuorisofoorumit, -parlamentit yms.) paikallisten vaikuttajaryhmien vuonna 1998 perustettu koulutus-, tiedotus-, edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö. Lisätietoja www.nuva.fi
Nuva ry järjestää useita koulutustilaisuuksia nuorten vaikuttajaryhmien jäsenille. Suurin tapahtuma on vuosittain järjestettävä Nuppi, jossa sadat nuoret ympäri Suomen saavat koulutusta ja tutustuvat erilaisiin vaikuttajaryhmien toimintamalleihin. Pyydettäessä olemme myös mukana paikallisten ryhmien järjestämissä tapahtumissa kouluttavana osapuolena. Nuorten osallisuutta koskevista asioista tiedottaminen (sekä jäsenille että valtakunnallisesti) on myös yksi tärkeistä toimintamuodoista.
Yhteystiedot:
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry
Mannerheimintie 170 a 4, 00300 Helsinki
+358 (0) 44 7777 050
toimisto@nuva.fi
Seuraavassa yksinkertainen toimintaohjelma nuorisovaltuuston perustamiseksi.
1. Kootkaa pieni innostunut puuharyhmä edistämään nuorisovaltuustohanketta. Ryhmään voi kuulua nuorten vaikuttamismahdollisuuksien edistämisestä kiinnostuneita kunnanvaltuutettuja, virkamiehiä ja tavallisia kuntalaisia, nuoria tietysti eritoten.
2. Tutustukaa muiden kuntien nuorisovaltuustotoimintaan. Voitte ottaa myös yhteyttä nuorisovaltuustojen valtakunnalliseen yhteistyöelimeen Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon saatte tietää, missä naapurikunnissanne tai samankokoisissa kunnissa on jo nuorisovaltuusto.
3. Tehkää valtuusto- tai kuntalaisaloite nuorisovaltuuston perustamisesta. Täsmentäkää aloitteessanne, minkälaisesta valtuustosta on kyse (valintatapa, valtuutettujen määrä ja ikäjakauma, edustusoikeudet eri toimielimissä ja työryhmissä, käytettävissä olevat resurssit jne.). Aloite menee helpommin läpi, jos siinä ei vaadita liikoja. Kannattaa siis olla maltillinen varsinkin resursseihin kohdistuvissa vaatimuksissa.
4. Lobatkaa aloitettanne ankarasti. Kirjoitelkaa asiasta lehtiin, käykää tapaamassa kunnanvaltuutettuja ja asiaa valmistelevia virkamiehiä, kerätkää vaikka adressi nuorisovaltuuston perustamisen puolesta. Lobbaamisessa kaikki keinot ovat sallittuja, vain taivas ja Suomen lait ovat rajana.
5. Kun aloitteenne sitten menee hurjan lobbauksen ansiosta läpi, seuratkaa tiiviisti nuorisovaltuuston perustamisvaihetta ja huolehtikaa siitä, että se pääsee kunnolla käyntiin. Järjestäkää koulutustilaisuuksia ja hyödyntäkää myös esimerkiksi Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n koulutustarjontaa. Jos nuorisovaltuustolla on edustajat lautakunnissa, yrittäkää löytää heille lautakuntien jäsenistä kummit. Jos sillä on oma budjetti, auttakaa budjetoinnissa.
Nuorten vaikuttajaryhmistä (esim. nuorisovaltuustoista) muissa kunnissa ja kaupungeissa löytyy listaus Valtikan vaikuttajaryhmäsivulta.
Aiheesta kannattaa rohkeasti kysyä oman kunnan nuorisotyöntekijältä ja olla yhteydessä esim. naapurikunnan nuorisovaltuustoihin!