Onko sinulla hyvä idea? Saat tukea sen toteuttamiseen!
Jos olet 18–30-vuotias, sinulla on mahdollisuus toteuttaa ideasi Euroopan unionin Nuorisotoimintaohjelman (YOUTH IN ACTION) tuella.
- Onko sinulle ja kavereillesi riittävästi toimintaa kotipaikallasi?
- Haluatteko puuttua nuorten päihteiden käyttöön tai rasismiin?
- Pitäisikö nuorten toimintamahdollisuuksia parantaa?
- Voisiko suvaitsevaisuutta lisätä esimerkiksi oman elokuvan tekemisellä?
- Pitäisikö nuorille tiedottaa jostakin tärkeästä asiasta?
EU:n tukema nuorisoaloite on nuorten kotiseudullaan tai muualla Suomessa
toteuttama hanke, esimerkiksi esimerkiksi huumeidenvastainen tiedotuskiertue,
eräleiri, katuteatteri tai muu aktiivinen toiminta. Tukea voi saada
15–30-vuotiaiden nuorten ryhmä (huom. tarkemmat ikää koskevat
ohjeet saat CIMO:sta).
Tarkoituksena voi olla esimerkiksi rasismin tai päihteiden vastustaminen,
suvaitsevaisuuden lisääminen, ympäristöasiat, elinolojen parantaminen,
nuorten oikeudet ja mahdollisuudet omalla kotipaikalla tai Euroopassa tai
vaikkapa paikallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen.
Katso esimerkkejä tuen saajista!
Tuen hakeminen
Tukea voi saada jopa 10 000 euroa. Tuen suuruus riippuu siitä, kuinka hyödyllinen hanke on. Parhaiten tukea saavat projektit, jotka vaikuttavat itse toteuttajaryhmää laajempaan joukkoon – kannattaa siis miettiä, miten mahdollisimman monet voisivat hyötyä hankkeesta. Nuorten apuna toteutuksessa voi toimia esimerkiksi jokin järjestö tai kunnan nuorisotoimi. Hanke voi kestää 3 - 18 kuukautta.
EU:n nuorisotoimintaohjelman, Youth in Actionin, avustuksia voi hakea Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO:sta.
Tarkemmat ohjeet löydät CIMO:n sivuilta http://www.cimo.fi/
| Jos haluatte aloittaa idean toteuttamisen... | ...tukea on haettava viimeistään |
|---|---|
| 1.5. - 30.9. |
1. helmikuuta |
| 1.7. - 30.11. | 1. huhtikuuta |
| 1.9. - 31.1. | 1. kesäkuuta |
| 1.12. - 30.4. |
1. syyskuuta |
| 1.2. - 31.7. | 1. marraskuuta |