Aloitekanava
Aloitekanava.fi on palvelu, jossa nuoret pääsevät kertomaan mielipiteensä oman kuntansa päättäjille ja antamaan omat ehdotuksensa epäkohtien korjaamiseksi.
Aloitekanavassa nuorten omat ideat ovat vapaasti muiden käyttäjien kommentoitavissa. Kannatetut ideat muotoillaan aloitteiksi, joita voi tukea nimettömänä tai omalla nimellä. Tuetut aloitteet viedään eteenpäin jatkokäsittelyyn asioista päättäville tahoille. Lisäksi kuntien eri toimijat voivat kysyä nuorten mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Aloitekanavan avulla pysyy ajan tasalla siitä, mitä aloitteille on tapahtunut ja miten nuorten mielipiteet otetaan huomioon päätöksenteossa.
Maailma ei ole enää ihan sama – rekisteröidy oman kuntasi Aloitekanavalle ja anna äänesi kuulua!