Peruspalveluiden arvioinnin kehittämishanke
Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmää, jolla mahdollistetaan nuorten mukanaolo kuntien peruspalveluiden arvioinnissa.
Arviointimenetelmän keskeisen osan muodostavat nuorten ja kuntapäättäjien väliset keskustelutilaisuudet, joissa herätellään keskustelua nuorten vaikutusmahdollisuuksista omassa kunnassaan. Mistä oikein on kyse?
Työkalu nuorten lakisääteiseen kuulemiseen
Koulutuksen avulla saa valmiuden menetelmän käyttöönottamiseksi. Päivän mittaisessa koulutuksessa käydään läpi päättäjien ja nuorten välisen keskustelutilaisuuden vetäminen sekä siihen liittyviä asioita hyödyntäen pilottikuntien kokemuksia. Koulutukseen osallistuminen on edellytys, jotta kunta voi ottaa käyttöönsä menetelmän ja sitä koskevan tietouden tänä vuonna valmistuvan menetelmäoppaan muodossa.
Koulutukset 2010:
- 20.3. Lapin Nuorisofoorumi
- 29.3. Jyväskylä
- 30.3. Joensuu
Mukaan käyttämään menetelmää?
Toivomme, että mahdollisimman monessa kunnassa otetaan nuoret mukaan peruspalveluiden laadun arviointiin ja keskustelemaan päättäjien kanssa. Mikäli kuntanne haluaa olla mukana, ota yhteyttä projektisihteeri Eija Kauniskankaaseen, eija.kauniskangas(at)alli.fi, p. 044 722 9351.
Kokemuksia keskustelutilaisuuspäivistä
Keskustelutilaisuuspäiviä on järjestetty eri paikkakunnalla: Porvoossa, Himangalla, Ranualla, Espoossa, Jyväskylässä, Akaalla, Siikalatvassa, Sotkamossa, Pietarsaaressa, Lapualla, Kangasniemellä, Petäjävedellä ja Haukiputaalla. (Raportit löytyvät klikkaamalla paikkakunnan nimeä.)
Nuoret arvostivat mahdollisuutta suoraan keskusteluyhteyteen päättäjien kanssa ja kokivat tulleensa kuulluiksi. Myös päättäjät havahtuivat huomaamaan, että nuorilta löytyy halua ja kykyä olla mukana vaikuttamassa kuntansa asioihin. Lisäksi osa kuntien tarjoamista palveluista on saatu kehittymään kunnissa nuorten toiveiden viitoittamaan suuntaan. Keskustelutilaisuus itsessään on samalla yksi nuorten lakisääteisen kuulemisen ja vaikuttamisen mahdollistamisen muoto.
yhteistyössä:
Opetusministeriö, Nuorisotutkimusseura, Kuntaliitto, Nuorisovaltuustojen liitto ry, lääninhallitukset ja Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kansallinen koordinaatio- ja kehittämiskeskus.